23. helmikuuta 2016

Osinkoja odotettavissa tänäkin keväänä

Tässä vaiheessa vuotta ovat kaikki salkkuyhtiöni jo raportoineet vuoden 2015 tilinpäätöksen. Tällä hetkellä omistan osakkeita kolmesta yhtiöstä. Nämä yhtiöt ovat Fortum, TeliaSonera ja Nokia. Kaikki omistamani yhtiöt ovat jostakin syystä ajautuneet lähivuosina erilaisiin taitekohtiin liiketoiminnoissaan. Fortum on luopunut vakaasta sähköverkko liiketoiminnastaan ja yrittää nyt keksiä isolle kassalle käyttöä. TeliaSonera on lopettelemassa likaista jälkipyykkiä aiheuttanutta Euraasian retkeään. Nokia on luopunut kokonaan eräistä liiketoiminnoista keskittyy nyt täysillä verkkoliiketoimintaan ostettuaan Alcatel-Lucentin.
Salkkuyhtiöiden viime vuoden tulokset olivat kaikesta myllerryksestä huolimatta ihan kohtuullisia ja kaikki yhtiöt maksavat osinkoa.  Kirjaan tähän pääkohdat tuloksista.

Fortum

 

Fortumin vuoden 2015 tulosta painoi hyvin matala sähkön hinta. Lisäksi Fortum joutui tekemään suuria alaskirjauksia esimerkiksi Oskarshamn 1- ja 2- ydinvoimayksiköiden sulkemispäätöksiin liittyen. Fortum sai päätökseen verkkoliiketoiminnan myyntiprosessin viimevuonna. Ruotsin verkkoliiketoimintojen myynti kasvatti reilusti vuoden tulosta ja paisutti samalla yhtiön kassaa. Fortumin jatkuvien liiketoimintojen tulos oli -0,26 €/osake. Lopetetut toiminnot eli Ruotsin sähköverkkojen myynti tuotti voittoa 4,82 €/osake. Hallituksen esittämä osingonjakoehdotus vuodelta 2015 on 1,10 €/osake. Osakekohtainen omapääoma oli vuoden 2015 lopussa 15,53 €/osake.
Osingon suuruus oli markkinoille pettymys, koska viime keväänä maksettiin tämän 1,10 euron lisäksi 0,2 euron lisäosinko. Minulle tämä osinko sopii hyvin. Osingonjakosuhdetta en edes viitsi laskea, katsotaan sitä vuoden päästä uudelleen.

TeliaSonera

 

TeliaSonera ilmoitteli syksyllä, että sen tarkoituksena on vetäytyä kokonaan toiminnasta Euraasian alueella. Liikevaihdollisesti Euraasian alue on ollut melkein neljännes koko yhtiöstä, eli kyseessä on merkittävä asia. Minä pidän siitä, että yhtiö keskittyy paremmin ennustettaville alueille Eurooppaan. Osakkeen omistajana toivon, että Euraasian alueen liiketoiminnoista saadaan kuitenkin käypä hinta. Vuonna 2015 TeliaSonera teki tulosta 1,97 kruunua/osake. TeliaSoneran hallitus esittää, että vuodelta 2015 maksetaan osinkona 3,00 kruunua osakkeelta. Osinkoa maksetaan siis 152 prosenttia tuloksesta ja tämähän ei voi olla millään kestävä taso. Yhtiö muuttaakin osingonjakopolitiikkaa siten, että tavoitteena on maksaa vähintään 80 prosenttia vapaasta kassavirrasta. Lisäksi yhtiö muuttaa osingon maksuaan siten, että tästä vuodesta alkaen osinko maksetaan kahdessa yhtäsuuressa erässä. Tänä vuonna siis 1,50 kruunua huhtikuussa ja 1,50 kruunua lokakuussa. Vuonna 2017 yhtiön tavoitteena on jakaa osinkoa vähintään 2,00 kruunua osakkeelta.

Nokia


Vuosi 2015 oli Nokialle jälleen muutosten vuosi. Nokia osti Ranskalaisen Alcatel-Lucentin vuoden loppupuoliskolla. Kaupalla Nokia tavoittelee kärkipaikkaa maailman verkkoliiketoiminnan markkinoilla. Saa nähdä mitä tästä vielä kehittyy, omistajana toivoisin tasaisesti kasvavaa ja hyvin kannattavaa liiketoimintaa. Nokian vuoden osakekohtainen tulos oli 0,36 €/osake. Nokian hallitus ehdottaa, että vuodelta 2015 maksetaan osinkoa 0,16 €/osake ja ylimääräistä osinkoa 0,1 €/osake. Eli osinkoa maksetaan yhteensä 0,26 €/osake. Osingonjakosuhteeksi saan 72 prosenttia, jota voi kyllä pitää ihan kohtuullisena.

Lopuksi


Tästäkin tekstistä huomaa, että oma aikani ja osaamiseni ei tällä hetkellä riitä tarpeeksi hyvin, jotta minun kannattaisi tehdä pääsääntöisesti suoria osakesijoituksia. Esimerkiksi Nordnetin rahapodi on vakuuttanut minut siitä, että pitkäjänteinen ja jatkuva säästäminen matalakuluisiin indeksiosuus- ja ETF- rahastoihin kantaa pitkälle. Yksi vaihtoehto olisi myydä osakkeet kokonaan, mutta ainakin nyt tuntuu siltä jatketaan näin. Suorat sijoitukset yhtiöihin ovat kuitenkin niin pieniä, että sama nuita on säästää salkun pohjalla.

1 kommentti:

  1. Heippa, kiitos mielenkiintoisesta blogista. Esittelin blogisi blogissani :)

    VastaaPoista